IMATRAN INKERI

Imatran Inkeristä on vuosien saatossa muodostonut Imatran Symboli, hahmo, joka tunnetaan ympäri Suomea ja joka edustaa kaupunkiamme mitä parhaiten. Uusi Imatran Inkeri julkistetaan aina elokuussa Imatra-päivänä.

IMATRAN INKERI

Imatran Nuorkauppakamari valitsee Imatran Inkerin vuosittain. Ensimmäinen Inkeri valittiin vuonna 1970 ja hän oli itseoikeutetusta kirjailija ja opettaja Hilja Valtonen, joka oli mukana myös paljossa muussa Imatralla. Vaatimuksena Inkeriksi valittavalle on ollut alusta asti että hän on imatralainen, syntyperäinen ei tarvitse olla vaan Imatralla ja Imatran hyväksi toimiminen riittää. Tärkeää on myös, että hän on tehnyt Imatraa tunnetuksi jollakin alalla. Inkereitä on valittu vuosien aikana hyvin eri aloilta ja myös hyvin eri ikäisiä.

IMATRAN INKERIT KAUTTA AIKOJEN

INKERIN ASU

Uusi Inkeri saa tunnuksekseen Imatrankosken pohjasta haetun Imatra-kiven, josta hänelle tehdään riipus. Kiertopalkintona kiertää myös Imatran-kivi patsas. Vaatetuksena Inkerillä on jokaiselle erikseen räätälöity feresi, johon kuuluvat rajakarjalaisen naisen puuvillainen, värikäs liivihame ja valkoinen leveähihainen pusero. Asun näyttävyyttä lisää vielä koristeellinen esiliina.

Pukuun kuuluu myös naisen päähine, sorokka tai koristenauha hiuksille. Inkerien hartioilla on vielä valkoinen, punapoiminnalla koristeltu huivi, jonka on suunnitellut yksi Inkereistä, Eeva-Leena Uosukainen. Puvun värin uudet Inkerit saavat valita itselleen sopivaksi. Imatran Inkeri on saanut nimensä Toivo Kärjen säveltämästä ja Reino Helismaan sanoittamasta Imatra-valssista, jossa kerrotaan myyttisestä naishahmosta Vuoksen varrella.

Ehdota Inkeriä

Ehdota uutta Imatran Inkeriä